Muutoksen viisi sudenkuoppaa

Elämäntapamuutosta tehtäessä ihminen on usein malttamaton ja usein tulee ahmaistua liian iso pala kerralla nieltäväksi. Listasimme viisi yleistä sudenkuoppaa ja vinkit miten niistä selviää voittajana.

 

1) Liian isot elämänmuutokset kerralla

Yleensä kun idea laihdutuksesta tai elämäntapamuutoksesta saadaan, vedetää koko paletti uusiksi kerralla ja isosti. Muutetaan elämässä kaikki mitä voidaan ja tässä kohti mennäänkin jo metsään ja lujaa. Heti kärkeen ei tarvitse muuttaa koko ruokavaliota ja alkaa treenata kuin ammattiurheilija, riittää että alkaa harjoittelemaan oikeata ateriarytmiä, karsii ruokavaliosta turhat herkut pois ja nostaa takapuolensa ylös sohvalta.

pienimuutos

2) Liian vähän ruokaa

Tämä on varsinkin naisten keskuudessa yleinen ongelma. Ei uskalleta syödä, koska pelätään että normaali arkiruokakin lihottaa. Peruna, pasta, riisi ja leipä ovat kuin itse paholaisen keksintöjä ja koko päivä yritetään kituuttaa salaatinlehdellä. Syödään jatkuvasti liian vähän jolla ei saada todellakaa kiinteytymistä ja rasvanpolttoa aikaiseksi, vaan pysähtynyt aineenvaihdunta ja säästöliekillä sinnittelevä voimaton, väsynyt ja löysä keho.

vihanneshaarukat

3) Liian paljon treeniä

Monen lähtökunto muutosprojektin alussa on huono, mutta sitä ei vältämättä haluta myöntää itselle. ”Olenhan minä silloin 8 vuotta sitten käynyt aktiivisesti jumpassa” ei valitettavasti auta enää tänäpävänä. Moni hyppää heti alkuun aivan liian isoihin treenimääriin, jonka takia kroppa menee aivan tukkoon eikä kerkeä oikein missään välissä palautumaan. Treenit ei kauaa maistu ja jo parin viikon jälkeen kroppa anoo armoa. Sairastutaan tai ainakin treeneihin lähtö alkaa maistua puulta. Pitemmän tauon jäljeen kroppaa täytyy ajaa sisään taas harjoitteluun ja aloittaa liikkuminen sieltä omalta kuntotasolta, ei samalta tasolta kuin superurheilullinen ystävä.

väsy_salilla

4) Maltti on valttia

Ihminen on malttamaton. Vaikka vuosia oltais eletty kuin pellossa ja vararengasta kasvatettu pitkään ja hartaasti, pitäisi tulosten tulla heti, nyt tai mielellään jo eilen. Halu tehdä muutoksia ja pitää itsestään parempaa huolta on hieno asia, mutta tulisi opetella myös realistisesti tutkailemaan omaa lähtötilannettaan ja sisäistää että muutoksissa menee aikaa ja tulokset tulevat pikkuhiljaa. Ei ole oikotietä onneen, vaan tulosten eteen joutuu tekemään oikeasti duunia ja muutoksia tekemään myös korvienvälissä. Omaan juttuun kannattaisi tosiaan asennoitua niin, että nyt tehdään elämäntapamuutosta, eli oikeita muutoksia omaan elämään eikä pikadieettiä.

kesaketo_nainen_lojuu

5) Epärealistiset tavoitteet

Moni uskoo, että esim. 10 kilon painonpudostus kolmessa kuukaudessa on pala kakkua. Toiselle voi ollakin, mutta mitä enemmän takana on jojoilua ja väärin syömistä, sitä enemmän sekaisin elimistö on ja sitä enemmän jokaisen pudotetun kilon eteen joutuu tekemään työtä.

Ja jos tavoitteena on sporttinen ja kiinteä kroppa, tulisi silloin saada myös kasvatettua lihasmassaa, joka on vielä aika paljon hitaampaa hommaa kuin rasvanpoltto. Luullaan, että ruokavalion noudatus ja treenien aloitus toimivat kuin taikasauvan heilautus ja kroppaa alkaa muokkaantua ihan silmissä. Rantakuntoa ei yleensä saavuteta muutamassa viikossa, ainakaan terveellisiä konsteja käyttämällä. Myös tavoitteita laadittaessa pitäisi siis ottaa huomioon oma lähtötaso ja tehdä realistisia, saavutettavissa olevia tavoitteita eikä heti tavoitella kuuta taivaalta.

maha_vaaka

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>