Puutarhakatu 19
 33210 Tampere
 Puh. 03 2131213
 puutarhakatu@glohair.fi
 Avoinna: ark. 8-19, la 8-16

100 % tyttöjen juttuja!

Tämä postaus on 100 % tyttöjen juttuja! Miss Henryn tuunaus ja paljon asiaa kaunistautumisesta. Seassa myös muutama stailausvinkki kisaajille!

Tällä viikolla otin itseäni niskasta kiinni ja huollatin itseni kuntoon kollegoideni hellässä huomassa. Ulkoinen olemukseni oli pikku hiljaa huomaamatta alkanut muistuttaa homssuista peikkotyttöä ja vaikka tyylini on jo vuosia ollut ”au naturel”, niin liika on liikaa. :D Homma täytyi ottaa haltuun. Miten minut tuunattiin ja kuinka minä kaunistaudun?

Peikkotyttö

Peikkotyttö

Hiukset
”Suutarin lapsella ei ole kenkiä.” ja tällä kampaajalla on värjäämättömät hiukset. Lopetin hiusteni värjäämisen noin kolme vuotta sitten ihan sen vuoksi, että hiukseni olivat törkeän huonossa kunnossa jatkuvasta jojo-värjäämisestä. Tummasta vaaleaksi ja vaaleasta takaisin tummaksi ja taas vaaleaksi ja tummaksi ja vielä kerran vaaleaksi. Sitten hiukset alkoivatkin murtua. Ainoa mahdollisuus oli enää kasvattaa uutta hiusta tuhottavaksi! :) Aloitin pitkän ja sinnikkään taipaleen oman värini esiin kasvattamisessa. Värisuti oli kädessä monen monta kertaa, mutta sain laskettua sen otteestani joko omasta tai kollegoiden toimesta. ”Et koske siihen nyt, kun se on jo kasvanut noin paljon!” Kova työ palkittiin ja parin vuoden aikaansaannos oli omasta väristä vaaleaan liukuva luonnollinen liukuvärjäys.

Arvaa kuka? Vuonna 2009

Jossain vaiheessa kovasti kaipailessani muutosta hiuksiini, mutta vastahakoisena värjäämiselle, keksin lisätä Simply Naturalin hiustenpidennyksillä vähän erilaista ilmettä ilman että hiuksiani tarvitsisi värjätä. Vaaleampaa extra tupsua oman hiuksen joukkoon ja näin sain hiuksiini vaaleaa värjäämättä omaani lainkaan. Tällä tuunauksella hiuksia on ylläpidetty jo useamman vuoden ajan. Viime elokuussa kisojen alla vaalensimme hiuksiini muutaman vaalean raidan kriittisiin kohtiin täydellistä kisalookkia hakiessa ja sen jälkeen hiukset ovat taas vaan saaneet olla.

Kisalook

Kisalook

Kisoissa extra hiusta on aina ollut pää täynnä ja se onkin aika must-juttu. The Bigger The Better. Kaikki täytyy vetää sopivasti vähän yli, niin se on täydellisen kaunista lavalla. Jos et tiedä kuinka paljon on tämä ”sopivasti vähän yli”, niin kampaajan varaaminen kisapäivälle ei ole huono juttu ollenkaan. Pidennyksiä tai tuuhennuksia kannattaa harkita hiuksiin jo reippasti ennen kisoja, jos oma kuontalo on se perus suomalainen hentoinen. Jos et halua käyttää pidennyksiä 24/7, ovat klipsipidennykset myös oiva vaihtoehto.

Kisahiusten harjoittelu sessio

Kisahiusten harjoittelu sessio

Jonkin kummallisen kolmekymppisen naisen hormonihäiriön vuoksi omat hiukseni ovat alkaneet kihartumaan niin vallattomasti, että valitsin nyt itselleni laineikasta hiustenpidennystä suoran sijaan. Hiukseni laittoi tällä kertaa Suvi. Kiitos Suvi! Teit hienosti. Olen äärimmäisen tarkka hiuksistani ja viimeisen kuuden vuoden aikana niihin on pääsääntöisesti koskenut vain yksi henkilö, minun timanttisen ihana ystävä ja helsinkiläistynyt tukkataikuri Heidi Suomi. Kukaan muu ei oikein edes uskalla koskea hiuksiini, ilman jotain hyvin kattavaa vakuutusta. Henkivakuutus on ainakin hyvä olla, siltä varalta, että en ole 123% tyytyväinen. :) Vaikka mitä pahaa on äärimmäisestä tarkkuudesta? Itselleni on todella tärkeää, että hiustenpidennyksiä tehdessä asiakkaan oman hiuksen väri mätsää 123 % pidennyksen väriin. Vaadin sitä itselleni ja itseltäni. Tämä on sydämenasia, hiukset ovat minulle sydämenasia.

Heidin käsissä ennen kisadebyyttiäni 2013 vuoden Fitness Classicissa.

Heidin käsissä ennen kisadebyyttiäni vuoden 2013 Fitness Classicissa.

Tuotteet
Omat lemppari hiustuotteet pesuhetkiin ovat Sebastianin shampoot ja hoitoaineet, vaihdellen kiillottavan, kosteuttavan ja rakennepaikkaavan sarjan välillä. Muotoilutuotteina käytän jotain ”au naturel”- fiiliksen tuovaa, hoitavaa, kevyttä pitoa antavaa lämpösuojallista jätettävää hoitotuotetta. Tällä hetkellä käytössä on Sebastianin Potion 9 seerumi ja kiharalle hiukselle suunnattu Whipped Cream vaahto. Sekoitan näitä kahta kämmenellä yhdeksi tuotteeksi, levitän tasaisesti pyyhekuiviin hiuksiini tyvestä latvaan ja annan joko kuivua itsestään tai tarvittaessa kuivaan föönillä. Käyttäessäni muotoilurautaa, lisään kuivaan hiukseen lämpösuojaksi Sebastianin Trilliant suihketta. Lopuksi kuohkeutan hiukset kuningas tuotteella nimeltään Oribe Dry Texturizing Spray. Omasta mielestäni miljoona kertaa kuivashampoita ja puutereita parempi tuote. Jokaisella hiuksella ja käyttäjällä on omat mieltymyksensä, mutta tämä on minun! Käytin tätä paljon myös backstagella kisoissa. Iholle taputeltava öljy tuppaa tarraamaan myös hiuksiin ja lopputuloksena voi olla kolme öljyistä hiuspötköä pitkin selkää. Suihkin tätä tuotetta hiusteni latvoihin ja hiukseni pysyivät kuohkean liikkuvina aina koko kisan ajan. Suosittelen! Glohaireista löytyy.
Näillä pysyy Henry kaidalla tiellä

Näillä pysyy Henry kaidalla tiellä

Kasvojen ja vartalon ihon hoito
Nyrkkisääntönä kasvohoidoille on kerta yhdessä vuodenajassa, eli neljä kertaa vuodessa. Käyn itse meidän Jaanalla noin parin kuukauden välein. Edellinen kerta oli syksyn kisakauteni jälkeen ja silloin ihoni huusi APUA! Kisasin kuukauden aikana neljät eri kisat ja vahva kisameikki oli tuona aikana tukkinut ihohuokoseni todella tehokkaasti. Kilpailijat hoi! Kasvohoitoon kisojen jälkeen asap. No, yhtä tärkeää siellä on myös käydä muutamaa viikkoa ennen kisojakin. Edellisestä kasvohoidostani oli kulunut nyt noin kaksi kuukautta ja Jaana sanoikin heti ihon näyttävän paremmalta kuin viimeksi. Jeij. Säännöllisin väliajoin hoidettuna pysyy tämäkin ikääntyvä daami varmasti hehkeämmän näköisenä. Arkinen perus kasvojen hoito pyörii aamuin illoin ihan perus puhdistusaine ja kasvovesi kombolla. Käytössä on milloin mitäkin Niveasta Lumeneen, Biodrogasta Clarinsiin ja kaikkea siltä väliltä. Missä nyt sattuu olemaan se kivoin pakkaus! :) Kasvojen kosteutuksessa sama juttu, milloin mitäkin. Kuhan kaapista löytyy päivä-, yö- ja silmänympärysvoide, niin homma on hanskassa. Vartalon ihonhoidossa käytän ympäri vuotisesti komboa kuori ja kosteuta. Kisojen alla varsinkin on vielä normaalia tärkeämpää huolehtia, että iho on hyvin hoidettu, jotta kisaväristä tulisi tasainen ja kaunis. Rakastan Body Shopin suklaa vartalovoita. Voisin syödä sitä, varsinkin dieetillä! :) Laitettiin Jaanan kanssa minulle kulmatkin samalla kuntoon ja taas on kasvoilla kehykset. Jos jotain jäi kampaaja koulun ehostuskurssilta mieleen, niin ”Huolitellut kulmat ovat kasvojen kehykset.” Jaanalla on valikoimassaan vaikka mitä ihania hoitoja laitehoidoista kemiallisiin kuorintoihin ja kevään uutuudeksi liikkeeseemme rantautuu Jaanan käsien kautta sokerointi. Se tulee olemaan aika pop! Moni kisaajaakin päätyy sokerointiin vanhan kunnon sheivauksen sijasta ja se on oikein toimiva tapa, varsinkin jos karvoitus on reippaampaa. Itse ajan kisoihin omat kolme säärihaituvaani pois höylällä. :) Fitness kissoille kuvauksiin kätevän, nopean ja luonnollisen suihkurusketuksen saa myös Jaanalta!
Kisameikki 3/4 check! Kohta on Jaanan hoito tarpeen.

Kisameikki 3/4 check! Kohta on Jaanan hoito tarpeen.

Meikki
Kauniin meikin salaisuus on tietenkin hyvin hoidettu iho. Kun iho on tasainen ja hyvinvoiva, ei kasvot tarvitse kuin pientä kevyttä ehostusta. Meikkaamiseni on aika minimaalista ja nyt varsinkin kun ripset ja kulmat on kunnossa ja iho kuulas, jää jäljelle enää perintönä saadut mustat silmänaluset. Ne peittyy Emani peitevärillä. Vielä loppusilaus Emani jauhemaisella mineraali meikkivoidepuuterilla, niin olen valmis. Emani ei varmaankaan ole kauhean monelle tuttu. Aivan ihana, oikeasti puhdas ja orgaaninen mineraalimeikkisarja! Kun meikkivoidepuuterinkin inci-listaa katsoo, on siinä oikeasti vain kolmea eri ainesosaa, ei kolmeakymmentäkolmea. Pääraaka-aineet ovat MICA, titaniumoksidi sekä rautaoksidi.
Emani jauhemainen mineraalimeikkivoidepuuteri

Emani jauhemainen mineraalimeikkivoidepuuteri

Meikkisarjassa on valikoimaa laajasti erin sävyisistä ja tummuisista meikkipohjista erin sävyisiin ja värisiin luomiväreihin, huulipuniin, huulikiiltoihin, poskipuniin ja aurinkopuutereihin. Itselleni on tärkeää, että meikki tuntuu kasvoilla kevyeltä ja hengittävältä. Se on yksi syy, miksi vannon Emanin nimeen. Toinen on sen antama uskomaton kuulaus ja samalla peittävyys. Tykkään. Tämän ei ole tarkoitus olla mikään myyntipuhe, sillä meillähän näitä tietenkin ja onneksi myydään. Nämä on vaan niin ihania. Piste. :)
Luomiväritkin sisältävät vain 3 ainesosaa!

Luomiväritkin sisältävät vain 3 ainesosaa!

Myös minun kauneus filosofiani.

Myös minun kauneus filosofiani.

Kisameikki onkin sitten asia erikseen. Tähän taideteokseen tulee mukaan vähän suurempi repertuaari purkkeja ja purnukoita. Itse olen löytänyt tarpeeksi tumman, kivan sävyisen ja peittävän meikkipohjan M.A.C tuotesarjasta. Siihen lisäksi tarpeeksi tumma puuteri löytyi Emanilta ja poskipuna Channelilta. Luomiväripaletti on Emania, pääsääntöisesti ainakin. Paitsi jos hajoitat omasi backstagella ja saat suureksi onneksesi apua Umpulta, joka ystävällisesti lahjoittaa oman luomiväripalettinsa :) Kivan eyelinerin löysin Sensailta ja tekoripset milloin mistäkin, The Bigger The Better tässäkin asiassa. Itse olen kokenut, että mitä kaarevammat tekoripset ovat, sen parempi. Avaa katsetta kivasti. Kisameikki ei todella ole arkimeikkiä nähnytkään.
Kisameikin testausta ennen viime syksyn kisakautta.

Kisameikin testausta ennen viime syksyn kisakautta.

 

Kisameikin ja -lookin tärkeä yksityiskohta. Valkoinen hymy.

 

Jos olet itse yhtään epävarma meikkaamisessasi, suosittelen todella voimakkaasti hankkimaan osaavan meikkaajan kisapäivälle. Kilpailu on äärimmäisen kovaa ja pienillä eroilla kilpailijoiden välillä on suuri merkitys. Nassu kuntoon ja hiukset myös. Koko paketti kasaan päästä varpaisiin. Olen itse käyttänyt kisoissa meikkaajaa ja meikannut myös itse. Ensimmäistä kertaa kisatessani, Fitness Classicissa 2013, sain meikkaajakseni meidän liikkeen ihanan Tiian ja meikki oli todella kaunis. Yllätyksekseni voiton myötä sain kutsun EM- kisoihin Espanjaan ja ensimmäinen ”O-OU” tuli kun hoksasin joutuvani opettelemaan meikin tekemisen itsekseni. Tiia opetti ja kirjoitettiin ohjeet lapulle. Meikki onnistui ihan kivasti itse tehtynäkin ja tästä kokemuksesta rohkaistuneena olen viime vuodenkin Fitness Classicia lukuun ottamatta tehnyt kaikki kisameikkini itse. On sitä harjoiteltukin ja paljon. Kuvausmeikinkin teko on tullut opittua siinä samassa ja nyt ei enää tarvitse panikoida, jos kuvauskutsu tulee nopeasti enkä ehdi saamaan Tiialle aikaa. Te kaikki, jotka hääräätte kuvauksissa Tampereen seudulla ja meikkaaminen ei luonnistu, niin menkää Tiialle. Se on ihan huippu!

Tiian tekemässä kuvausmeikissä on helppo hymyillä.

…Sama juttu kisameikissä. Fitness Classic 2013.

Kynnet
Tiia ei ole huippu pelkästään meikeissä, vaan myös kynsissä. Itse en pidä kynsiä pidempinä kuin kisoissa ja silloinkin ne ovat hyvin maltilliset. Varpaiden kynnet muotoilen siisteiksi ja lakkaan luonnollisella, läpikuutavalla kynsilakalla. Kisa lookissani pyrin asiassa kuin asiassa ehostamaan itseäni niin, että mikään ei näytä liian feikiltä, vaan että kaikki olisi vaan täydellisen huoliteltua ja kuitenkin huolettoman luonnollisen näköistä. Tämän vuoksi säilytän kynnetkin hyvin luonnollisina vaaleina, en violetteina jos bikinini ovat violetit tai vihreinä jos bikinini ovat vihreät. ”Au naturel”, tuntuu luontevalta pysyä omalle tyylilleen uskollisena. Näin puntti kautena kynnet pysyvät lyhyinä, mutta mielelläni laitatan niihin Tiialla geelaukset. Työni vuoksi perinteinen kynsilakka pysyy kynsissäni tasan puoli päivää ja sen jälkeen tekisi mieli pitää käsiä taskussa toisen puolen päivää. Oman kynnen geelaus pysyy neljäkin viikkoa loistavana ja täysin tasaisena. Tällä kertaa valittiin väriksi jotain aika keväistä. Huollatan kynnet neljän viikon päästä, paitsi jos haluan vaihtaa väriä jo aikaisemmin. Mintunvihreet ois aikas ihanat. :) Oman kynnen geelaus on Tiialla alkaen 61 euroa.
Ennen ja jälkeen

Ennen ja jälkeen

 

Miss Henry ja Tiia "Numsteri" Nummi

Miss Henry ja Tiia alias ”Numsteri”… ja taustalla nähtävästi myös Minna alias ”Meriläine” :D

Ripset

Ripsipidennyksiin minulla on ollut ON OFF-suhde jo muutaman vuoden ajan. Kiitos Nooran, nyt ne ovat taas ON. Kokeilin ripsiä jo silloin pari vuotta sitten, kun ne rantautuivat kovalla äänellä Suomeen. Yksi iso ongelma, ne pysyivät minulla kauniina vain viikon ja sen jälkeen ne harottivat itään ja länteen ja olivat aina tiellä. Olen kovasti pitänyt näistä Nooran tekemistä Xtreme Lashes ripsistä juuri niiden luonnollisuuden ja helppouden vuoksi. Pysyvät aina kuukauden päivät kauniina ja eivät hypi silmille, päinvastoin helpottavat meikkaamista vain entisestään. Xtreme Lashes ripsien pituudet vaihtelee 5mm-17mm välillä, kaarevuuksia on kolmea erilaista ja nyt kun Xtreme Lasheskin lanseerasi markkinoille volumation tekniikan, on paksuuksiakin viittä erilaista. Noora käytti minun ripsiini pituuksia 6mm-9mm ja sekoitti erilaisia paksuuksia, juuri sen vuoksi että lopputulos olisi haluamani ”au naturel”. Jos ”au naturel” ei ole sinun tyylisi, niin ripsiä voi koristella vaikka Svarowski kristalleilla tai erivärisillä pidennyksillä liilasta keltaiseen! Xtreme Lashes ripsipidennykset ovat lisäksi käyneet läpi niin huolellisen tuotekehittelyn, että Noora voi taata asiakkailleen allergia vapaat räpsyt. Xreme Lashesin kotihoitotuote valikoima on laaja ja laadukas. Saatavana on kajalkyniä eriväreissä, kulmakynä, ripsiväri, silmänympärysvoide, meikinpoistoaine, omien ripsien kasvatus seerumi ja pidennysripsien suojaneste. Bonuksena Nooran laittamissa ripsissä on myös se miellyttävä kaksi tuntinen, kun hän näprää kasvojeni yllä satojen ripsien kanssa, liimaten niitä yksi kerrallaan kiinni omiin rispiini. En tunne mitään. Minä nukun ja sätkin ja nään päiväunia.  Siinä ei paljon käsi tärise, kun asiakas pystyy sen aikaa kirmaamaan laitumella lampaiden kanssa. :)
Xtreme lashes kotihoitotuotteet. Miss Henry lampaita laskemassa ja Nooran sadat ripset.

Xtreme lashes kotihoitotuotteet. Miss Henry lampaita laskemassa ja Nooran sadat ripset.

 

Ennen ja jälkeen

Ennen ja jälkeen

Noora tarjoaa maaliskuun loppuun asti Miss Henry blogin lukijoille Xtreme Lashes ripsipidennykset alusta tehtynä hintaan 100€ (ovh 125€). Huolto hinnat alkaen 60€. Alennuskoodi tähänkin kaunistavaan palveluun Miss Henry.

Miss Henry kiittää ja kumartaa.

Kiitos arvon Glohairin leidit kivasta huoltoviikosta. Tämä tuli varmasti hyvään saumaan, sillä Kokkosen Arin puheiden mukaan Body Actionille on tulossa uutta ihanaa vaatetta ja se tietää kuvauksia, kuvauksia, kuvauksia. I’m ready! Luonnollinen, mutta huoliteltu. :)
Body Actionin helmikuun kampanja!

Body Actionin helmikuun kampanja!

http://www.bodyaction.fi/body-action-hooded-sweatshirt-61409

Jos mieliinne tulee kysymyksiä kauneudenhoitoon liittyen yleisesti tai kisojen ympärillä, kysykää ja kommentoikaa vapaasti kommentti boksiin. Meidän koko Puutarhakadun Glohairin väki toivottaa teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi kaunistautumaan meille. Myymälästämme löytyy kaikki ihanuudet, mistä kirjoitin ja paljon muuta. Saa tulla vain pyörähtämään ja tutkimaan purnukoita. Tosin me neuvomme sinun käyttöösi juuri sen SINULLE sopivan tuotteen, emmekä vain sitä kauneinta purkkia. Se kun saattaa vaikuttaa ostopäätökseen, ainakin allekirjoittaneella. :) Meidän liikkeen touhuja voi seurata Facebookissa nimellä Glohair Puutarhakatu ja Instagrammissa glohairpuutarhakatu. Nettisivuiltamme löytyvät kaikki palvelumme hinnastoineen. Aikojen varaaminen vaikka yömyöhällä toimii myös osoitteessa http://glohair.fi/liikkeet/tampere/puutarhakatu/

Puutarhakatu 19  33210 Tampere  Puh. 03 2131213  puutarhakatu@glohair.fi  Avoinna: ark. 8-19, la 8-16

Puutarhakatu 19 33210 Tampere Puh. 03 2131213 puutarhakatu@glohair.fi Avoinna: ark. 8-19, la 8-16

Viimeksi kirjoitin kiitollisuudesta ja sen kolikon toisesta kääntöpuolesta, kateellisuudesta. Tähän loppusitaatiksi vielä asiat, mistä olen ollut kiitollinen edellisen blogikirjoituksen postaamisen jälkeen.
Olen kiitollinen siitä, että…
1 . OLEN TAAS TERVE!
2. Olen päässyt taas kunnolla kiinni treeniin.
3. Sain tehtyä dipissä ensimmäisen kerran kuusi toistoa 7,5 kilon avustuksella.
4. Sain tehtyä suorinjaloinmaastavetoa kaksi sarjaa 27,5 kilon käsipainoilla.
5. Sain tehtyä voimapyörällä vatsoja jo huikeat 8 toistoa (Sain tehtyä ennen enemmän, mutta kun Tero opetti oikeaoppisen tekniikan tippuivat toistomäärätkin nollaan). :)
6. Sain tehtyä tasapenkkiä kaksi sarjaa 40 kilolla.
7. Olen kaiken rehellisyyden nimissä voinut kirjoittaa treenipäiväkirjaan tällä viikolla: Go Henry! Aikalailla jippikaijee! :)
8. Minulla on ollut ihana viikko rakkaani kanssa ja kaikki muutkin elämässä oikeasti tärkeät asiat ovat hyvin. <3
Viimeksi annoin treeniläksyn, nyt annan kotiläksyn: Huomenna kun heräät, niin aloita uusi päiväsi niin, että mietit heti ensimmäiseksi kolme asiaa, mistä olet kiitollinen. Kolme ensimmäistä mieleen tulevaa asiaa. Mitkä ne ovat sinulla? Ne asiat ensimmäisenä mielessäsi päiväsi alkaa varmasti oikealla jalalla. :)
Henriikka
1 reply

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>