SUURI ELÄMÄN IHME <3

Elämä osaa olla kyllä kovin jännittävää. Yllätyksellistäkin. Ja ihanaa, AIVAN IHANAA ja ihmeellistä! :) <3 Kukapa olisi uskonut, että puolitoista vuotta ovulaatiokalenterin käytyä kuumana, tuo pieni ihmisenalku päättääkin aloittaa matkansa silloin kun sitä TODELLA vähiten odotimme! Kisadieetillä! Ja ilman ovulaatiokalenteria!! :D JÄNNITTÄVÄÄ, YLLÄTYKSELLISTÄ, IHANAA JA IHMEELLISTÄ!!! :) <3

Kepeästi ja hyvillä energoilla startannut kisadieetti koki neljännellä viikolla käänteen, kun energiat yht`äkkiä romahtivat huipulta pohjalle. Lisäksi ruoka ei maistunut ja väsymys oli rajumpaa kuin koskaan ennen. Olin itkuinen ja kärttyinen. Ja herkkä, kuin pieni lapsi. Purskahdin töissä itkuun, kun näin Iltalehden sivuilla kuvan Bullin isosta kädestä, minkä päällä lepäsi hänen vastasyntyneen poikansa pienoinen käsi. Ja sitten sanoin elämäni ensimmäistä kertaa seuraavat sanat: ”Mulla on aivan kamala vauvakuume.” Katsoin itseäni kuin ulkopuolisena Henriikkana, silmät pyöreinä! No jopas jotakin! Enpä tiennyt en, että olin jo raskaana tuolloin. Enpä tiennyt en, että olin raskaana jo kolmisen viikkoa sitten nähdessäni unta meidän perheeseen syntyneestä tyttövauvasta. Enpä tiennyt en. :)

Sen viikon aikana Terolle jo muutamaan otteseen raskaustestistä vinkanneena nakkasin sen muina naisina perjantai iltana kauppareissun päätteeksi kärryyn kanojen ja parsojen ja kumppaneiden sekaan. ”Ihan vain varmuuden vuoksi, vaikka eipä tietenkään mitään oo.” Lauantai aamuna kuuden aikaan pissasin tikkuun ja siinä sitten väsynein silmin ihmettelin, kuinka ne kaksi punaista viivaa siihen niin äkkiä ilmestyikään. :) Käpyttelin makkariin ja sanoin hieman väsähtäneesti Terolle, että: ”Siinä on kaksi viivaa, mutta se toinen varmaan häviää siitä kohta.”  Tero heräsi Teromaasta aika rivakasti ja kyseenalaisti kaksi viivaani ja sen olinko edes tehnyt testiä oikein ja että tässä testissä kaksi viivaa varmaan tarkoittaakin negatiivista. :D Noh, sitten me odoteltiin ja jokainen minuutti kolmenkymmenen minuutin verran tämä ihmeellisyys varmistui. Olinko minä raskaana?!

Virallisenvalvojan (Teron) läsnäoltua sunnuntain ”varmistus-testin” tekovaiheissa ja senkin lyötyä vahvasti positiivista aloimme vasta ottaa tämän uutisen todella vastaan. Mitä nyt? Kenelle pitää soittaa? Palokunnalle? Poliisille? Aaa… jaa NEUVOLAAN? :D Siitä se sitten lähti. :) Maanantaiaamuna me istuimme kalenterit käsissä, kun neuvolantäti puhui puhelimen kaiuttimesta lempeällä äänellä. Me katsottiin Teron kanssa toisiamme huulet pyöreinä samalla kun kalenterit täyttyivät ultraääniajoista, neuvolakäynneistä ja verikokeista. Tässä sitä mennään, eikä enää kohti kisalavoja! Dieettiviikko neljä muuttui raskausviikko kuudeksi! Viikkoja lavalle ei olisi enää 12 vaan synnärille 34! ”Life happens when you are busy making other plans.” ! 

Tällä hetkellä elämme viikkoa 13. :) <3 Kävimme ensimmäisessä ultrassamme viime viikolla ja silloin Hänestä tuli todellinen. <3 Vajaan kuusi senttimetriä totisinta totta! :) Ihmeellinen pikku ihmisen alku liikkui ja jumppaili sisälläni. :) Nosteli jalkojaan kohdun ”kattoon” ja kääntyili milloin mitenkin päin. Vilkuttikin meille ja laittoi sitten kätensä korvilleen, kuin merkiksi, että minun kikatukseni voisi jo pikku hiljaa riittää. :) Lähdimme hoitajan tyköä ihmetellen elämän ihmeellisyyttä. Hyvää matkaa pikkuinen. :) <3 Toivottavasti kaikki menee hyvin. <3

Minä ja Tero jatketaan elämää tämän ihmeen kanssa. :) Hetkeen, jos toiseen, minua ei kisalavoilla näy, mutta salilla pumppaan ja jumppaan sen mukaan mitä kunkin päivän olotilat antavat myöden. :) Tällä hetkellä jo hieman paremmin, viikkojen 8-12 oltua välillä hyvin vaikeita pahoinvoidessani. Hurjasta kehityskaudesta nyt on turha puhua näin raskauden aikana, mutta ylläpidon ja hyvän mielen ja kunnon puolesta puhun. :) Tarkoitus olisi ottaa kolmejakoisen salitreenin lisäksi viikko-ohjelmaan lähiaikoina vielä yksi joogatuntikin. :) Jaksamisen mukaan mennään- tietenkin. :) Seitsemän vuotta kompuroidessani itseni kuuntelemisen kanssa, tuntuu että vasta nyt onnistun siinä ensimmäistä kertaa. Nyt kun minun täytyy ajatella myös Häntä, joka kasvaa sisälläni. :) <3 Taitaa tuoda minusta uusia puolia esiin jo nyt. :) Isäänsä on tullut. ;) <3

Kiitos teille kuluneista vuosista. :) Alamme Teron kanssa kirjoittaa elämämme tarinaa tästedes omiin kirjoihin ja kansiin. Blogi sulkee kantensa aivan pian. Ensiksi se kuitenki ansaitsee oman viimeisen sanansa ja se ilmestyy hiukkasen myöhemmin sitten se. :) Joten, aivan jännittävän yllätyksellisen ihanan ihmeellistä jatkoa teille kaikille! :) Palataan, vielä kerran. :) <3

-Henriikka

2 replies
  1. mummo
    mummo says:

    Voi miten ihanaa! Tunnustan, että itku – iloitku – pääsi tältä mummolta! Tuhannesti onnea ja iloa ja varjelusta pikkuperheellenne! <3

    Vastaa
    • Henriikka Kivinen
      Henriikka Kivinen says:

      Voi että. :) <3 Ja suurkiitos onnen, ilon ja varjeluksen toivotuksista. :) <3

      Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>