16265506_10154874860500782_7509850848314809197_n

Se on lakko nyt!

Yleisesti ottaen en kannata mitään totaalikieltäytymisiä. Koska poikkeus vahvistaa säännön, sunnuntaina löin etteeriin naamakirjassa klassikon;

26758569_10155912827265782_4757373980356089600_o

116 tykkäystä. Ja hei, kuin moni hihitteli ja tykkäili vielä seuraavana päivänä!

Miksi moinen? No kun kumpainenkaan noista ei ole tarpeen, ei edistä terveyttä ja on hitokseen koukuttavaa! Johan tässä on tullut puputeltua riittämiin.

Väsymystä, sairastumisen tunnetta. Morkkista väsystä ja pettäneestä itsekurista.  Keho on ilmoittanut jo aiemmin että syytä olisi minimoida sokeri ja rasva. Näistä sitä kertyy omalla kohdalla herkimmiten. Ja joskus pieni potku baakeniin on tarpeen.

”Sähän perustit kansanliikkeen” totesi mies kun kerroin että meitä on mukana paitsi neljä entistä superdieettiläistä, mutta myös kaksi ystävääni.  Annika ja Minna sen totesi #vertaistuki ja todella, se tekee tästä projektin ja kertakaikkisen hauskan jutun.

Joskus on hyvä pysähtyä hetkeksi ja miettiä omia vahvuuksiaan ja heikkouksiaan.  Realistisesti arvioida mikä toimii ja missä on akuutisti kehitettävää.  Osana vuoden 2018 omaa projektiani, lisää lempeyttä elämään.

 

58e1b4faea4de04c44f739f22d0ae6ab10d0f9fa-Jutta_ja_puolen_vuoden_superdieetit_Kausi_4_Episode_7_37_Maija_01_jpg
05/2014

 

26239346_10155912845785782_2634439121203131285_n
12/14 kera upean Marian <3

 

26815466_10155912847290782_7179720800448737867_n
12/17

 

Pitkä matka on tullut kuljettua. Välillä sen itselleen myöntäminen on silti vaikeaa. On kiirettä, hosua ja arkea. Elämää. Matka kun ei ole vain fyysisen muodon muutosta, vaan myös henkistä. Itsensä arvottamisen opettelua, omista saavutuksistaan tyytyväisyyttä opetellen ja jottei vallan mene liian vakavaksi, voi hyvä luoja noiden ankkanaamojen kanssa… Tiesittekö muuten että juonteet vähän hälvenee kun moiseen naamansa vääntää? Kyllä! Tästä on pakko olla tieteellistä todistusaineistoa jossain…

Hei ja kiitos ystävät rakkaat, jo päivä nro 1:nä ihanan moni kyseli onko päätös pysynyt. Nyt on nro 2 paketissa ja tiedättekö mitä, ostin pähkinöitä kaupasta! :D Päivä kolmen kuluessa työpaikan kahvipöydän namut saa yhä edelleen olla rauhassa.

Hyvä olo on pienistä valinnoista kiinni. Pienet valinnat muodostavat isompia kokonaisuuksia.

Ihan jo ennalta muistutuksena itselleni.

Oleks mukana? Tavoitteena on olla virkeä, terve, ja jaksaa arkea. Eikä haittaa jos jouluna kuin tyhjästä (krhm) ilmestyneet kaksi kiloakin tippuvat sivutuotteena matkasta.  Seuraavan kerran namia ja suklaata aikaisintaan äitienpäivänä! Ipana on muutamana viimeisimpänä muistanut äippää proteiinipatukalla ja purkalla. Tänä vuonna onkin jännä nähdä mitä pikkumurunen keksii <3

-M-

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>