FullSizeRender-5

Mitä sitten kun se mikä toimi ennen ei toimi enään?

Kuten olen blogissani aiemmin kirjoittanut , olen siunattu keholla joka ei suosiolla polta rasvaa eli minulla se isoin haaste lavalle pääsemiseksi on saada itseni kuntoon. Kuten osa valitettavasti edelleen luulee, kisakunnon saavuttaminen ei onnistu ainoastaan hirveällä rääkillä eli se ei mene niin että ne jotka ovat kireitä lavalla, ovat niitä jotka ovat treenanneet eniten ja syöneet vähiten. Tämä ei ole todellakaan niin yksinkertaista!

Osalle kireäksi pääseminen on luontaisesti helpompaa kuin toisille. Osalla toimii millainen dieetti tahansa kun vaan lisää kulutusta ja vähentää kaloreita. Sitten on tällaisia kuin minä. Olen vuosikausia yrittänyt päästä kisakuntoon mutta koskaan en ole vielä onnistunut. Johtuuko tämä siitä et en halua treenata tai että syön ohi ruokavalion? Voin kertoa että ei johdu. Se olisi jopa tietynlainen helpotus jos tiedän että olisin itse tehnyt virheitä tai laiminlyönyt dieettiä mutta totuus on että vaikka olen antanut kaikkeni niin silti en ole päässyt kisakuntoon.

IMG_4978

Tämän blogi tekstin idea ei ole kuitenkaan itkeä omia geneettisiä haasteitani. Olen nykyään sinut niiden kanssa ja haluan siitä huolimatta kilpailla. Kireäksi pääsemisestä on tullut minulle tietynlainen ultimate challenge eli miten saa näin vaikean kropan kisakuntoon? Nyt menossa yritys numero 4 ja matka on taas ollut todella mielenkiintoinen jo tähän mennessä.

Välillä kieltämättä vaan ärsyttää kuunnella niiden kommentteja jotka eivät ole lajista perillä liittyen siihen että kuntoon pääseminen tulee kaikilla riittävän kovalla rääkillä.

FullSizeRender-5

Syy miksi kirjoitin nyt omasta dieetistäni on se että olen taas oppinut paljon ja havainnut muutamia asioita joita haluan jakaa teille. Toivon että näistä voisi olla hyötyä muillekin joilla rasvanpoltto on haasteellista. Olen huomannut nyt että koskaan ei saa sanoa ei koskaan.

Ajatus oli nimittäin todella pitkään se että en tällä dieetillä pudota hiilihydraattien määrää liian alas ja olenkin sen sijaan edennyt niin että rasvojen määrä on ollut alhainen. Jommastakummasta joutuu luopumaan dieetin edetessä, siitä ei pääse mihinkään. Eli hiilihydraattien määrä on pidetty mahdollisimman korkealla ja homma etenikin alussa hyvin. Viime viikkojen aikana on tullut vastaan ongelmia kunnon etenemisen suhteen ja suurin syyllinen on ollut vatsan toiminnan häiriöt. Minulla ei siis koskaan ole ollut ongelmia vatsan kanssa mutta tulipa nekin nyt sitten koettua. Vatsa siis turposi eikä käytännössä toiminut. Kokeilin säätää kuitujen kanssa, testasin eri maitohappobakteereita ja vaihtelin hiilihydraattilähteitä jne. Mikään ei kuitenkaan tuntunut auttavan ja kun kunto ei etene pariin viikkoon niin alkaa stressitasotkin olla koholla.

Vihdoin valmentajan kanssa päätimme kokeilla sitä mitä vannoin etten koskaan tee, nimittäin vähähiilihydraattista dieettiä. Rasvoja nostettiin ja hiilihydraatteja laskettiin. Vatsa alkoi heti toimia paremmin ja vointi parani myös. Se kauan tämä jatkuu en tiedä mutta pointtina tässä on se että kehon toiminta voi muuttua dieetillä ja se mikä on ennen toiminut, ei välttämättä enää toimikaan. Keho saattaa tottua tietynlaiseen ruokavalioon ja tekee hyvää välillä vaihdella metodeita. Koskaan ei voi sanoa ei koskaan eikä voi tuudittautua siihen että se mikä on ennen hyväksi havaittu toimii loputtomiin.

KH7A3230

Sen ei kuulu olla selviytymistä

Se on pelottavaa miten moni meistä on jatkuvassa selviytymistilassa. Aina pitää suorittaa ja olla supersankari. Selviytymistilalla tarkoitan tilaa jossa olemme todella stressaantuneita emmekä edes huomaa mitä ympärillä tapahtuu. Olemme täysin keskittyneitä ainoastaan suorittamiseen ja lopulta jokainen päivä saattaa tuntua taistelulta joka pitää voittaa.

Usein dieetti ja elämäntapamuutos kaatuu siihen että siitä tulee selviytymistä ja suorittamista. Tämä näkyy taas alkuvuodesta kun joka toinen on aloittanut dieetin, ja nimenomaan täysillä. Treenataan joka päivä ja kituutetaan pienillä kaloreilla jotta tuloksia saadaan nopeasti. Kun metodit ovat itseään kiusaamista ja loppuunpolttamista niin tuloksia on saatava äkkiä koska eihän sitä menoa jaksa kauaa. Koska ihmiset ymmärtävät että tämä ajatusmaailma johtaa väistämättä taas jojoiluun ja siihen että treeni loppuu viimeistään maaliskuussa kuin seinään?

KH7A3140-Edit

Jos haluaa pysyviä tuloksia täytyy dieetti toteuttaa olosuhteissa jotka myös voivat olla pysyviä. Dieetin ei kuulu olla selviytymistä sillä se voi myös olla jopa hauskaa! Kaikki on kiinni siitä miten asiat tehdään ja miten niihin asennoidutaan. Jos homma tuntuu pakkosuorittamiselta, jossain mättää.

Usein ihmiset myös olettavat että mitä vähemmän syö ja mitä enemmän liikkuu sen nopeammin rasva palaa. Tämä ei pidä paikkaansa sillä aineenvaihdunta hidastuu ja silloin rasva ei ainakaan pala. Toinen yleinen älytön ajatusmalli on se että lepopäivän pitäminen tekee sinusta laiskan tai epäonnistujan. Oikeasti tilanne on päinvastoin! Kehoa pitää kuunnella ja oikeaan ajankohtaan sijoitettu lepopäivä palvelee kehitystä paljon paremmin kuin se että vetää itsensä piippuun. Väsynyt kroppa ei toimi!

Miksi ihmiset luovat itselleen kiireen? Kaikilla on kiire saada tuloksia ja hassuinta tässä on se, että jokainen luo itse itselleen kiireen ja stressiin, ei kukaan muu. Mikään tietty päivämäärä ei saisi aiheuttaa kenellekään paineita sillä keho ei vaan aina toimi minkään kaavan mukaan eikä sitä voi siihen pakottaa.

KH7A3194

Tämä pätee elämän kaikkiin osa alueisiin, eli elämän ei kuulu olla selviytymistä. Keho kuormittuu kaikesta stressistä ja ensisijaisen tärkeää on löytää oma tasapaino arjessa ja muistaa myös levätä. Itsensä rääkkääminen on helpompaa kuin olla itselleen armollinen. Miksi täytyy kilpailla itseään vastaan sen sijaan että tekee itsensä kanssa yhteistyötä ja kunnioittaa omaa kehoaan sen sijaan että rääkkää sitä?