Some kiusaaminen

Haluan nostaa esille todella tärkeän aiheen joka on mielestäni nykyään vakava ongelma ja tuntuu siltä että osa ihmisistä ei oikein ymmärrä sitä miten pahaa mieltä heidän käyttäytymisensä voi aiheuttaa. Olen törmännyt nimittäin siihen että nettikiusaaminen ei rajoitu pelkästään nuoriin tai lapsiin, vaan sitä tekevät päivittäin myös aikuiset ihmiset. Ihmiset joilla on omia lapsia. Ihmiset jotka ovat esimies asemassa ja korkeasti koulutettuja. Somesta on tullut uusi kiusaamisen muoto ja paikka myös aikuisille. Käsittelen tässä tekstissä enemmän ilmiötä aikuisten välinen some kiusaaminen.

Foorumit ovat aina olleet pahoja paikkoja sen suhteen että ihmiset pääsevät siellä nimettöminä haukkumaan muita. Nykyään sosiaalisen median myötä tämä haukkuminen on saanut uusia ulottuvuuksia sillä nyt ihmiset ihan omalla nimellään solvaavat muita ja jakavat postauksia joiden tarkoituksena on ainoastaan haukkua toisen ihmisen ulkonäköä tai käyttäytymistä. Olen jopa törmännyt julkaisuihin joihin on merkattu se henkilö ketä haukutaan niin että tämä varmasti huomaa ketjun.

bullying-at-school-iclipart

Koska olen havainnut tätä kiusaamista monen eri kanavan kautta , lähden hiukan purkamaan ilmiötä jotta sen todellinen laajuus ja ongelmallisuus oikeasti tulisi ilmi. Tilannetta on helpoin ehkä havainnollistaa Facebookin kautta. Siellä jokaisella on oma profiili omalla kuvallaan ja jokaisella on oma Facebook seinä ( feikki profiilit ovat asia erikseen). Yrityksillä on myös usein oma Facebook sivu käytössä. Facebook on myös täynnä suljettuja ryhmiä ja yhteisöjä joiden tarkoitus on omassa ryhmässä jakaa ajatuksia. Itselläni on omat valmentaja sivut sekä oma henkilökohtainen sivu sekä olen mukana kymmenissä suljetuissa ryhmissä. Valmentaja sivuillani olen törmännyt välillä vihaajiin jotka arvostelevat negatiivisesti esim. blogitekstejäni ja rakentava kritiikki on aina suotavaa mutta välillä tuntuu siltä että osa haluaa vaan aukoa päätään. Pahin ilmiö omilla valmentaja sivullani, ja sama ilmiö on muuten Fitfarmin Facebook sivulla ,on se miten julmasti ihmiset alkavat haukkua muutoskuvia. Eli julkaisen säännöllisesti ennen ja jälkeen kuvia ihmisten itsensä saavuttamista muutoksista ja liian usein kuvien alle tulee todella ilkeitä kommentteja missä aletaan haukutaan henkilön ulkonäköä. Kerran olen jopa joutunut poistamaan muutoskuvat kun meno meni niin häijyksi.

Suljetuissa ryhmissä taas ilmenee välillä tyhmyys tiivistyy ilmiötä eli siellä kiusaaminen ja arvostelu saattaa päästä todella pahasti valloilleen koska ehkä kuvitellaan että suljetussa ryhmässä se on ok? Se ei ole koskaan ok. Kiusaaminen ei ole koskaan sallittua tai perusteltua käytöstä.

treenikuva 2

Facebook kiusaaminen ei rajoitu ainoastaan yritysten sivustoille tai ryhmiin vaan sitä ilmenee myös ihan henkilökohtaisten profiilien kautta. Itse olen joutunut siivoamaan omaa kaverilistaani sillä siellä on tyyppejä jotka haluavat ainoastaan soittaa suutaan. Miksi laittaa kaveripyyntö jollekin kuka ärsyttää sinua ? Mistä lähtien jokaisen omasta Facebook seinästä on tullut paikka missä koetaan että on oikeus loukata ja ainoastaan tuottaa pahaa mieltä? Liian usein törmään myös siihen että muut käyttävät omaa profiiliaan siihen että haukutaan muita. Tyypillisesti uhriksi valitaan jokin julkisuudesta tuttu henkilö, tai bloggari jonka kuvia sekä blogitekstejä liitetään postaukseen mukaan ja aletaan haukkua henkilöä itseään ja hyvin usein myös ulkonäköä. En edes viitsi sanoa mitä olen mieltä yksilöistä jotka tätä tekevät ja jopa kokevat sen oikeutetuksi, mutta sen sijaan haluan puhutella niitä jotka tykkäävät näistä postauksista tai jatkavat itse henkilön haukkumista kommentti osiossa. Ymmärrättekö oikeasti mitä teette? Osallistutte kiusaamiseen ja olette näin ollen samalla viivalla. Mitä enemmän muut lähtevät mukaan tähän sontaan, sen enemmän kiusaajat kiusaavat. Miettikää hetki tilannetta siltä kantilta että postaus koskisikin teitä itseänne? Miltä se tuntuisi? Se, että tykkäät jostain postauksesta voi tuntua sinusta harmittomalta, mutta sillä voi suurempi vaikutus kuin luuletkaan.

3282716-treat-others-like-you-want-to-be-treated

Joskus minusta tuntuu siltä että ihmiset eivät ymmärrä täysin sitä että kaikki mitä nettiin kirjoitat, jää sinne. Vaikka sinulla olisikin suojattu profiili, aina juttu voi levitä esim. kuvakaappausten avulla. Mitä jos lapsesi  joskus löytää viestiketjuja joissa sinä harjoitat kiusaamista? Millaisen esimerkin annat? Tai jos joskus haet työpaikkaa, saattaa homma kaatua siihen että käytöksesi sosiaalisessa mediassa tulee ilmi. Työantajat nimittäin seuraavat todella tarkasti sosiaalista mediaa.

Loppuun vielä pari faktaa, eli se että joku ihminen on julkisuudessa, ei anna kenellekään oikeutta julmaan ja perusteettomaan arvosteluun. Toisen ulkonäön tai persoonan haukkuminen ei ole koskaan perusteltua tai hyvää käytöstä. Kenelläkään ei ole oikeutta käyttäytyä huonosti. Se, että perustelee kiusaamista sillä että toinen on julkinen henkilö tai haluaa huomiota, on täysi vitsi. Myöskään se, että joku on eri mieltä asioista kuin sinä tai on vaan mielestäsi ärsyttävä, ei anna oikeutta kiusaamiseen.

 

 

 

 

 

 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>