Training camp Los Angeles osa 1 : Perus säätöä ja Psycho treenien aloitus

Omia unelmia kannattaa aina tavoitella ja yksi minun unelmistani on ollut viettää pidempi treenileiri Venicen Golds Gymilla ja kun se nyt oli mahdollista, miksi ei? Tein vielä rohkean päätöksen varata reissun ajaksi treenejä eräältä maailmanluokan valmentajalta. Tämä matka on siis minulle unelmien seikkailu jonka aikana haluan myös oppia mahdollisimman paljon uutta omaan alaani liittyen. Uskon että Los Angeles on hyvä paikka haistella uusia fitness tuulia ja kun on mahdollisuus oppia maailman parhailta, aion ottaa tästä kaiken irti!

IMG_6768

Lähdin matkaan 16.10 ja tarkoitus olisi viettää täällä rapakon takana loppuvuosi. Ensimmäisen viikon treenasin yksin koska halusin rauhassa toipua aikaerosta ja hoitaa käytännön järjestelyt ennen kuin ohjatut treenit alkoivat. Valaisen nyt hiukan tarkemmin kenen kanssa täällä treenailen eli kyseessä on herra nimeltä Chris Lewis, a.k.a Psychofitness joka siis treenautti mm. Dexter Jacksonia sekä Shawn Rhodenia tämän vuoden olympiaan. Kun kesällä kävin edellisen kerran Venicellä treenaamassa, seurasin Chrisin toimintaa salilla ja pidin siitä mitä näin. Olen myös seurannut Somen kautta hänen treenejään ja miettinyt että olisipa hienoa päästä mukaan. Yksi ilta Suomessa sitten päätin että hitto, minäpä laitan herralle sähköpostia. Siitä se sitten lähti ja nyt Chris vetää täällä minulle ainakin marraskuun loppuun asti 2 treeniä viikossa.

IMG_3984

Takaisin kuitenkin reissun ensimmäiseen viikkoon, eli silloin tietysti hankin auton, saavuin vuokraamaani asuntoon, hankin salikortin ja hoitelin asiat siihen malliin että seuraavalla viikolla voisin keskittyä treenaamiseen. Alussa päänvaivaa tuottivat Losin kuuluisat ruuhkat ja päädyinkin treenaamaan täällä aina aamupäivällä niin salireissun kesto on inhimillinen. Asun siis Hollywoodissa josta on 17 km matka Venicen Golds Gymille. Löysin täältä sen verran edullisen asunnon että päätin vuokrata sen välimatkasta riippumatta.

IMG_3217

Viime viikolla sitten alkoivat treenit Psychon vetämänä….rehellisesti olin aivan paniikissa ennen ensimmäistä treeniä!! En muista koska minua olisi jännittänyt niin paljon!! Pienten säätöjen jälkeen homma meni vielä niin että päädyin treenaamaan jalkoja erään Meksikolaisen kehonrakentaja alun kanssa samaan aikaan. Chris siis veti treenin meille molemmille. Treeni oli jäätävä…yksi kovimmista ellei kovin jalkatreeni mitä koskaan olen tehnyt. Luulin että en selviä siitä, mutta selvisin kuitenkin.

IMG_6778 2

Treeni kesti 1,5h ja sisälsi yhteensä 8 sarjaa erilaisia hack kyykkyjä, 4 sarjaa jalkaprässiä, 3 sarjaa ojennusta erikoistekniikoilla superina lähentäjän kanssa, loitonnuksia, askelkyykkyjä ja loppuun kyykkyjä kehon painolla ( muu ei olisi onnistunutkaan ). Jokaisessa liikkeessä taidettiin tehdä pakkotoistoja…Olen elämäni aikana ollut kahden henkilön treenattavana jotka osaavat tehdä pakkotoistot niin että itse et tunne koska teet omillasi ja koska et sillä homma sujuu niin sulavasti..nämä ovat Chris Lewis ja Milos Sarcev. Treenit näiden herrojen kanssa ovat myös sitä luokkaa että keskittyminen menee selviytymiseen eikä siihen että tuijotetaan koska tehdään pakkoja. Nämä 2 henkilöä ovat olleet elämäni aikana ehdottomasti omaa luokkaansa treenien vetäjinä.

IMG_6814

Se mikä oli todella osoitus Chrisin ammattitaidosta oli se miten hän huomioi polvivammani. Joka liikkeeseen säädettiin polvikulmat todella tarkasti ja rehellisesti sanottuna, tämä oli ensimmäinen kerta kun kovan jalkatreenin jälkeen polveni ei oireillut millään tavalla Viikon toinen treeni oli olkapäät ja voin kertoa että jos jonkun mielestä olkapäätreeni on se kevyin, niin tämä ei ollut. Mukana oli paljon uusia liikkeitä ja tekniikoita. Opin jo kahden ensimmäisen treenin aikana enemmän kuin olisin ikinä kuvitellut ja Chris on todella hyvä tyyppi mikä merkkaa myös paljon.

IMG_6829

Odotan innolla seuraavia treenejä ja tällä viikolla Chris vetää minulle 2 jalkatreeniä..aloitamme takareisillä ja loppuviikosta on luvassa etureidet. Olen paniikissa mutta mielettömän onnellinen!!

Tässä pieni video myös reissun alkumetreiltä:

 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>