Ei ihan Adebisi... "Most muscular" yritys hyvä. :)

Mistä kaikki alkoi?

Noniin, ensimmäinen blogikirjoitukseni. Heti näin aluksi haluan sanoa, että tekstini tulee sisältämään runsaasti kielioppivirheitä sekä jossain määrin kirjoitusvirheitä (nämä kaksi saatavat olla sama asia). Puolustuksekseni ilmoitan, että peruskoulussa äidinkieleni oli 5. Älköön siis kukaan vaivautuko korjaamaan virheitäni. Minä olen mitä olen. :) Pitkään kesti, että pääsin alkuun ja edelleenkin olen vähän hukassa siitä mitähän kaikkea sitä kertoisi. Ajatuksia ja tapahtumia tähän 29 vuoden elämään riittäisi varmasti enemmän kuin monella 80- vuotiaalla. :)

Aloitan kuitenkin siitä, että ensimmäinen postaukseni aloittaa pienen pintaraapaisun siihen miten urheilija puolen minäni on tähän hetkeen päätynyt. Ja mitä tähän mennessä on tapahtunut.

Jatkossakin pyrin pitämään kirjoitukset ja postaukset lähinnä urheilupuolen- sekä ehkä jossain määrin työpuolen elämässä. Ja video muodossakin varmasti jotain ilmestyy. Jos joku kuitenkin haluaa kysellä jotakin henkilökohtaisesta elämästäni, niin menneestä, nykyisestä kuin tulevastakin, niin saa toki kysyä. Kerrottavaa löytyy siltäkin saralta paljon.. Eri asia on sitten vastaanko mitään vai en. :)

Eli taisteluni alkoi vuonna 1985. Ja peri tamperelainen kuin olen, on starttipaikkana kuuluisa hervanta. Siitä vuosien mittaan on tullut asustettua varmaankin Tampereen kaikissa lähiöissä, aina tesomasta multisiltaan, nekalassa ja peltolammilla, sekä vähän kaikkialla siltä väliltä. Jostain kuitenkin on tieni löytänyt Tampereen keskustaan, hallituskadulle jossa asustankin ihanan avovaimoni Henriikan kanssa. Tässä linkki Henriikan blogiin http://www.fitblog.fi/henriikkaklemetti/

Ja nyt ei enää olla lähiössä, paitsi jos lähiö tarkoittaa sitä että kaikki on lähellä. Kauppamatka 20 metriä, sali- ja työmatka 20 metriä toiseen suuntaan.

Urheilu- ura alkoi 7- vuotiaana jääkiekon parissa. Seurana oli Tampereen Ilves. Seuraavan 13 vuoden aikana joukkue vaihtui pari kertaa Tapparaan, sekä kerran KooVeehen. Viimeisen vuoden A- junioreissa pelasin Tapparassa. Päällimmäisenä jäkis ajoilta mieleen on jäänyt joukkueurheilun suola, eli joukkuetoverit. Sekä tietysti parit ystävät sieltä, jotka ovat säilyneet aina näihin päiviin asti. Ja toisena mieleeni tulee viimeinen pelivuoteni, jolloin suurin osa hallilla viettämästäni ajasta kului hakametsän kuuluisassa ”häkissä”. Se oli pieni metalliaitaus haka 2:n sisällä jossa oli muutamia tankoja, penkkejä ja kyykky- sekä vetopaikkoja. Muistan viettäneeni siellä lähes poikkeuksetta aina n.45 minuuttia sekä ennen että jälkeen varsinaisia jääharjoituksia. Sama rutiini toistui myös pelipäivinä. Eli tuolloin ollessani 19- vuotias olin jo todella kiinnostunut raudan kolistelusta. Jälkeenpäin olenkin aina sanonut, että pelasin viimeisen vuoden vain siksi että pääsin ilmaiseksi puntille.

Tässä todiste siitä että on ollut joskus hokkaritkin jalassa. Kuva ehkä vuodelta 2001.

Tässä todiste siitä että on ollut joskus hokkaritkin jalassa. Kuva ehkä vuodelta 2001.

Mikään varsinainen Gretzky- ilmiö en jääkiekossa ollut, mutta mainittakoon nyt että viimeisenä vuonna jolloin pelasin tapparan A-2 joukkueessa, voitin joukkueen sisäisen syöttö-, piste-, sekä jäähypörssin. Siihen oli hyvä lopettaa kiekkoilu ja hypätä Suomen armeijan vihreään palvelukseen.

Varsinaisen kiinnostuksen omaan fysiikkaani muistan alkaneen ollessani 12- vuotias. Jostain syystä katselin päivittäin Rocky- leffoja ja ajattelin, että minäkin haluan näyttää tuolta. Näin jälkeenpäin olen sitä mieltä, että taisi kuvaputki tv vääristää kuvaa aika lailla, koska eihän se Rocky näytä yhtään miltään. :)  Tosin kyseessä saattaa olla meille raudankolistelijoille tuttu ilmiö, mikään ei koskaan riitä. Yhteen toiseenkin ilmiöön olen itsessäni törmännyt. Olen nimittäin aika varma siitä että fysiikkani näyttää lähes samalta kuin ollessani yläasteella. Tämäkin voi tosin olla mielenoikkuja. :) No niin tai näin, kehonmuokkaus alkoi 12- vuotiaana hauiskäännöillä, etunojilla, sekä vatsa- ja selkälihasliikkeillä. 15- vuotiaana motivaationa toimi tv:stä tutusta sarjasta ”kylmä rinki”, henkilö nimeltä Adebisi.  Siinä oli mielestäni iso ja lihaksikas mies ja se käsitys ei muuttunut ennenkuin tapasin
päävalmentaja Bull Mentulan. Tässä Adebisin tapauksessakin syytän kyllä viallista telkkaria näistä karkeista fyysisistä virhearvioinneistani.

Ei ihan Adebisi... "Most muscular" yritys hyvä. :)

Ei ihan Adebisi… ”Most muscular” yritys hyvä. :)

Sitten hypätäänkin alkuvuoteen 2006, jolloin Suomen armeijalle oli annettu vuosi ajastani sekä noin 10 kiloa elopainosta. Työelämään oli ryhdytty ja varsin nopeasti kyllästyin kylmään helmikuuhun ja vaihdoin rakkaista talonrakennushommista lämpimiin sisätöihin autojen pariin. Tämä vaihdos aiheutti tosin sen että talouspuoli kääntyi pakkaselle. Kuitenkin kuin kohtalon oikusta yhteinen toveri esitteli minut maisteri Mentulalle, joka otti minut palvelukseensa ja sain tarvittua lisätyötä. Siitä lähtien Bull on vastannut minun ruuistani ja pääosin treeneistänikin. Ruokapuoli hoituu tosin valitettavasti vain paperin tasolla, itse saa ruuat kyhätä. Salin puolella ollaankin touhuttu sitten enemmän tai vähemmän yhdessä, aina tähän päivään asti.

Treeniä mentori-Bullin kanssa!

Treeniä mentori-Bullin kanssa!

Vuonna 2006 tuli siis aloitettua tämä varsinainen tavoitteellinen painovastusharjoittelu. Ensimmäinen vuosi meni oikeastaan rehellisesti sanoen ajaessani tätä kaikkea ruuan ja treenin määrää sisälle itseeni. Tein samaan aikaan kahta työtä ja parhaimmillaan työtunteja viikossa oli 70. Kieltämättä joskus saattoi treeni tai jopa ateria jäädä välistä. Tahti oli kovaa. Kuitenkin vuonna 2008 siirtyessäni harjoittelemaan voimanoston mekkaan Suomessa, eli bullfarmille, homma vakavoitui. Töitä tehtiin yhä, mutta treenit ja ruuat olivat jo arkipäivää. Tässä vaiheessa kuvioihin astui myös ensimmäinen treenikaveri, joka oli Juha Mentula. Juha tähtäsi silloin ensimmäisiin kehonrakennuskilpailuihinsa ja matkaa ruvettiin takomaan yhdessä. Samaan aikaan mielikuva omasta kisaamisesta alkoi myös muodostua.

Kyyti nekalassa oli kovaa ja kylmää ja olen ehdottamasti sitä mieltä, että ne vajaat 4 vuotta mitä farmilla treenasin maailman parhaiden voimanostajien keskuudessa, ovat olleet kaikista opettavaisimmat. Siinä nuoren pojan silmät pyöri kuin hedelmäpelissä, kun ukot kyykkäilivät 500 kilolla, penkkasivat ja vetivät maasta reilusti yli 300 kiloa. Ehkä tästä johtuen ei omista voimailutuloksistaan voi kovin innoissaan olla, sieltä löytyy aina 20 ukkoa jotka tekee saman vaikka vasemmalla kädellä. No, he ovatkin maailman parhaita ja ehdottomasti kaikki kunnia heille.

Treenaaminen näiden herrojen seurassa opetti nuoren miehen tavoille.

Treenaaminen näiden herrojen seurassa opetti nuoren miehen tavoille.

Juha kilpaili kehopuolella syksyllä 2008, ja siirtyi sen jälkeen voimanoston pariin. Minä sen sijaan jatkoin loputonta urakkaani yksin, mutta edelleen samojen tovereiden ympäröimänä. Ja olihan siellä pari muutakin ”onnetonta reppanaa”(niinkuin voimailijat sanoivat), jotka treenasivat enemmän kehopuolta. Vuoden 2010 alkupuolella aseteltiin tossut vierekkäin Vänttisen Jaakon kanssa ja lähdettiin molemmat tavoittelemaan syksyn kehonrakennuskilpailuja. Jaakko olikin erittäin motivoivaa treeniseuraa, sillä Jaskalla oli takataskussa vuodelta 2009 noviisimestaruus. Ja nälkä yleiseen sarjaan oli kova. Itselläni kysessä oli ensimmäinen dieetti ja asetin tavoitteeksi lavalle pääsyn ja matkan suorittamisen kunnialla loppuun asti.

Noniin, kello näyttää nyt neljä tuntia liikaa, joten tarina jatkuu seuraavalla kertaa ja aiheessa päästään syvemmin kehonrakennuksen pariin. Kiitos, jos jaksoit lukea loppuun asti, toivottavasti olet seurassani seuraavallakin kerralla! ;)

3 replies
  1. Vivi Steen
    Vivi Steen says:

    Aivan upeasti kirjoitettu! Itse olen tuntenut Jarin ”Bullin” jo teini-ikäisestä lähtien ja hän on aivan ihana persoona ja muutenkin mies, näin kun nyt voi sanoa lähemmin tuntevana. Hänellä on aivan fantastinen ote ja tietämys voimailusta ja kehonrakennuksesta ja olen aina kunnioittanut Jaria ja ihaillut häntä ja uskon, että hän tarkoin katsoo ystäväpiirinsä ja reenikaverinsa. Olet hienossa porukassa ja nostan hattua Teille, kunpa itekkin pääsisin Jarin kans reenaan.

    Vastaa
  2. Jutta
    Jutta says:

    Mahtava kirjoitus ja kielioppi oli aivan täydellistä! Terden huumori on ihan omaa laatuaan ja parasta sellaista, eli tätä ehdottomasti lisää!

    Meitsistä tulee tämän blogin vakkarilukija!

    T: FitFarmin Mama

    Vastaa
  3. jyri
    jyri says:

    Loistava ensimmäinen postaus Tero. On aina mielenkiintoista lukea taustoja, miten ihmiset on löytänyt kuntosaliharrastuksen. Yleensä kuntosaliharjoittelu tulee siis ns. päälajin ohessa. Ja samalla se vie monet mukanaan.

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta ja odotetaan sinulta lisää postauksia!

    Vastaa

Trackbacks & Pingbacks

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>