”Your success is found in your daily routine”

Viis viikkoa dieettiä taputeltu. Homma toimii ja oikeastaan muu elämä pitää huolen siitä, että asiaa ei pahemmin edes ehdi ajatella. Viime viikko hujahti taas ihan hetkessä ohi ja tuntuu että pitää välillä pysähtyä miettimään, että mitä mä oon edes tehnyt viime päivät. Treenit vie kaiken muun keskellä edelleen tosi pienen osan päivistä ja ruokien preppaus sujuu rutiinilla iltaisin ennen nukkumaanmenoa.

Muutenkin rutiinit on ainakin itselle todella tärkeitä. Helpottaa elämää kovasti, kun on tottunut tekemään asioita tietyllä tavalla, eikä kaikkea tarvii miettiä niin hirveesti. Arki tuntuu rullaavan ihan omalla painollaan. Mulla on muutamia rutiineja joita ilman menee pasmat ihan sekasin. Tärkeimpänä varmaan se, että teen aamuista itselleni helppoja, koska oon väsyneenä (ja nälkäisenä) erittäin sählä. Etenkin aikaisille aamuille laitan aina iltaisin kaiken valmiiksi; puurohiutaleet punnittuna kulhossa, kahvinkeitin ladattuna, eväät jääkaapissa valmiina, laukku pakattuna ja vaatteet valmiina. Iltaisin tämä vie ehkä pari minuuttia, aamuisin varmaan vähintään vartin, eli säästän myös aikaa. Kalenteri on tietysti yksi mun parhaista kavereista ja kirjoittelen sinne paljon tehtävälistoja ja pieniäkin juttuja jotka pitää muistaa tehdä, muistini varaan en luota käytännössä mitään (todettu tuhannesti järkeväksi ratkaisuksi). Ehkä tärkeimpänä juttuna arkea siis helpottaa se, että tunnistaa ne asiat jotka itselle aiheuttaa hankaluuksia. On vaikea keksiä ratkaisuja jos ei tiedosta ongelmaa.

18

Niin, mitä mä oon sitten tehnyt? Viime viikonlopun pikkujoulut oli kiva piristys arjen keskelle, tuli nähtyä paljon tuttuja ja ehti vaihtamaan edes vähän enemmän kuulumisia kun All outin treenitapaamisissa, joissa kaikilla on aina kiire. Valvoin omalla mittakaavalla pitkään (lähdettiin juhlapaikalta puolenyön jälkeen ja meni varmaan kahteen asti että sain nukuttua) ja sen kyllä huomas seuraavana päivänä. Kun on tottunut menemään ajoissa nukkumaan, oli olo kun pahemmassakin krapulassa. Onneks mun sunnuntait on yleensäkin pyhitetty ihan vaan kotona oleskelulle, tein vähän kouluhommia ja taisin nukkua parit päikkärit välissä.

Maanantaina kävin hieronnassa Tampereen urheiluhierojakoululla, pääsin sinne projektiurheilijaksi yhdelle opiskelijalle. Käytiin nyt ekalla kerralla koko kroppa aika kokonaisvaltaisesti läpi, jotta on helpompi muodostaa kuva siitä, mitkä paikat on jumissa ja mihin pitää keskittyä. Tää on ihan huippu homma, sillä vaikka yritänkin itsenäisesti tehdä kehonhuoltoa, niin pelkkä venyttely ja rullailu ei yksinään riitä takaamaan hyvää palautumista. Toisaalta kyllä tiedostan myös sen, että kehonhuoltoon mulla ei ole mitään säännöllistä rutiinia, ja se jää liian usein todella vähälle huomiolle. Tiistaina selkätreeni meni taas paremmin perille ja etenkin älyttömän jumissa olleet forkut tuntui heti paremmilta. Muutenkin viime viikon treenit oli erittäin onnistuneita!

15Kouluhommien parissa on tullut myös vietettyä aikaa tunti jos toinenkin. Alle kaks viikkoa teoriaa jäljellä tälle vuodelle, ja edessä olis vielä kolme tenttiä + ruotsin suullinen, yhden esseen kirjoitus ja pari pienempää tehtävää. Siihen kun ynnää pariin kurssiin liittyvät hankehommat, niin alkaa olla aika sopiva paketti kasassa kalenterin täyttämiseen. Mutta kuten varmaan aikaisemminkin oon todennut, eipähän ehdi pahemmin miettiä onko nälkä. On muuten ollut vuoden paras päätös vaihtaa ikean 5 euron jakkara edes vähän ergonomisempaan työtuoliin. On tullut vietettyä ihan jo viime viikon aikana aika monta tuntia työpöydän ääressä istuen.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, taitaa olla tältä päivältä pikkuhiljaa hommat kasassa. Nyt pienet päikkärit ja sit aloittamaan viikon treenit perinteisesti selkätreenillä.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>